maanantai 11. lokakuuta 2010

Ulkoverhous aloitettu :)

No niin. Onnistuin järjestämään itselleni myös vapaata, että pääsisin auttamaan ulkoverhouksen asennuksessa. Sen naputtelu ei ollutkaan niin yksiselitteistä ja nopeaa kuin, mitä olin kuvitellut. Kastellin määrämittaisissa palasissa on tippanokka tehty väärään suuntaan, joka hieman sekoitti työtä, ja käsisirkkelin käytön opettelu norjankielisillä käyttöohjeilla osoittautui myös haastavaksi. Ja kun ennen pidin puuhailua tontilla yhdessä laatuaikana puolison kanssa, nyt se on tuntunut lähinnä turhauttavalta työltä. Tässä kuitenkin kuvapäivitys parin päivän työstä, jota jatketaan tänään (toivottavasti hieman nopeammalla tahdilla).


Takapihan terassin paikka.


Pääoven katos parvekkeen alla.

Sähkömies aloittaa tänään työt. Koko ajan tuntuu siltä, että joku asia on unohtunut. Mietin vain, että pitäisikö sittenkin laittaa vielä yksi kohdevalo takalle, tai vielä yksi seinävalo ulkoseinään. Luulen, että pysymme kuitenkin nykyisessä suunnitelmassa. Sain muuten nyt varmistettua, että toivomani valaistu maitolasi saunan kiukaan taakse onnistuu, eikä hintakaan ollut paha :)

2 kommenttia:

  1. Sähköä ei ole koskaan liikaa ja ylimääräisten johtoputkien/johtojen vetäminen on tehtävissä itse (miel. sähkösuunnittelijan tai -asentajan opastuksella). Valaistussysteemejä pystyy lisäämään jälkikäteen langattomilla rele- ja säädinvastaanottimilla, itse olen käyttänyt Elkon vehkeitä. Langattomat painikkeet voi laittaa kiinni mihin haluaa, eikä niille tarvitse vetää erikseen johtoja.

    VastaaPoista
  2. Hmm. Mielenkiintoista. Kuullostaa kalliilta noi langattomat vehkeet :P Ja joo, sähköasentaja/-suunnittelija sanoi heti alkuun, että vetää ylimääräisiä putkia/piuhoja sinne sun tänne, että voidaan sitten vielä lisäillä valaisimia. Ja niin me jo tehtiinkin esim. pihalla :)

    VastaaPoista