keskiviikko 25. elokuuta 2010

Piippu paikoillaan!

No niin. Saatiinhan se piippu sinne pystyyn. Olisin halunnut nähdä pystytyksen, kun varmaan aika mielenkiintoista puuhaa nostella 9 m pitkää betonirakennelmaa ja sujauttaa se kattorakenteiden läpi paikoilleen, mutta se olikin jo paikoillaan, kun tontille pääsin. Huomasin myös, että tuhkaluukku on laitettu siihen kohtaan, mihin olisi tarkoitus tulla 15 cm korkea porras eteiskäytävästä alennettuun olohuoneeseen :/ Soitin heti Onpiipun edustajalle, joka lupasi keksiä ratkaisun. Hän soitti 5 minuutin päästä ja sanoi, että luukun voi tehdä jopa puolet pienemmäksi, jolloin porras mahtuu hyvin suunniteltuun kohtaan. Eli täytyy vieläkin antaa Onpiipulle pisteitä asiakaspalvelusta :)

Piippu olohuoneen kulmassa.

Kastellin miehet jatkoivat hommiaan yhtä iloisina kuin ennenkin. Osa alakerran tuulensuojalevyistä ja pystyeristeistä oli jo paikoillaan, eli lauantain harjakaisia/kihlajaisia varten onkin jo sitten varmaan seinät ympärillä. Vesikatto laitetaan vasta ensi viikolla, joten vähän aikaiset harjakaiset on mutta onneksi katossa on jo muovit niin ei kuitenkaan tarvitse kastua :)
Olohuone sisäpuolelta.


Talo takapihalta katsottuna.

Ollaan ajateltu, että ensi keväänä tai kesänä päästäisiin muuttamaan uuteen kotiin, vaikka monet ovatkin ihmetelleet, miten meillä kestäisi niin kauan saada kaikki valmiiksi, kun talo näyttääkin jo ihan talolta. On kuitenkin kiva, ettei joudu pettymään, jos se ei valmistu "ajoissa" ja toiseksi on mukavampi tehdä töitä ajan kanssa, eikä kiireessä. Luulen kuitenkin, että siinä vaiheessa, kun työt etenevät ainoastaan meidän toimesta iltaisin ja viikonloppuisin se on aika hidasta hommaa, eikä meillä tosiaan ole hoppu. Olen myös ajatellut tehdä yksilöllisiä maalausratkaisuja esimerkiksi lasten huoneissa, joka vie aikaa, ja alakerran vessan päätyseinä päällystetään pala palaltaan käsintyönä tehdyillä keraamisilla mosaiikkilaatoilla. Tämä ei siis vain ole talonrakennusta, vaan erilaisten ideoiden ja teoksien yhdistelemistä yhtenäiseksi kodiksi, jossa kaikki on kohdallaan ;)

Lisään vielä, että tuon WC:n päätyseinän keraamiset laatat tekee ystävämme Paula Ilkka. Niistä tulee luultavasti eri paksuisia, 6cm x 6 cm tummanharmaita paloja, jotka asetellaan sattumanvaraisesti eräänlaisen betoni- tai kivivaikutelman luomiseksi. Laattoihin saisi vaikka mitä värejä, kokoja ja kuvioita esim. kankaista, mutta luulen, että haluan jatkaa yksinkertaista ja luonnonläheistä tunnelmaa niissäkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti