lauantai 24. huhtikuuta 2010

Perustussopimus, takkoja, kustannuslaskelmaa..

Nyt pitäisi sitten allekirjoittaa projektin kolmanneksi suurin yksittäinen sopimus -- perustussopimus Legalett-lämpöperustuksesta. Asennusaikataulu jäi vielä toistaiseksi auki. Mikäli rakennuslupa käsitellään kunnassa nopeasti, perustusten asennus aloitettaisiin viikolla 23, ja silloin talopaketin runkopystytyskin voitaisiin vielä tehdä alkuperäisessä aikataulussa viikolla 27.


Tänään mennään kyselemään takkamestareilta kiertoilmatakkojen takkasydämistä, ja yritetään selvittää minkälainen takkasydän tuohon suunnittelemaamme kohtaan sopii.

Syvyyttä takalle sopisi nykysuunnitelman mukaan tulla vain 50cm, joten hiukan ehkä joudutaan säätämään.

Kustannusten seurantaan tuli täyteltyä netissä muutama erilainen kustannusarviolomake ja tulipa ostettua rakentaja.fi:stä tuo koti-optimikin. Valitettavasti mikään näistä ei oikein tuntunut palvelevan tarkoitustamme talopaketti-rakentamisessa, joten päätimmekin sitten tehdä oman kaavion tästä käyttäen pohjana kastellin listaa talopakettiin kuuluvista ja kuulumattomista osista. Saapa nähdä kuinka hyvin tuo loppupeleissä pitää paikkansa, mutta useiden tuntien säätöjen ja muutosten jälkeen olen kyllä tällä hetkellä tyytyväinen tuohon kaavioon .. laskutkin saa hienosti eriteltyä eri sivulle ja kaavio näyttää tilanteen edistymisen arvioitujen, toteutuneiden ja maksettujen/maksamattomien osien suhteen.


Jos joku suunnittelee talopakettirakentamista, saa minulta kysellä tätä kaaviota omaan käyttöön. Kaavio on räätälöity Kastellin toimitussisällön mukaan, mutta luulisin sen toimivan hyvänä pohjana myös muille talopaketeille. Päivittelen kaaviota kokoajan kun projektissa ilmenee asioita joita en alussa ottanut huomioon. Esimerkkinä tästä oli talon energiatodistus, joka nykyään vaaditaan uudisrakennuksille jo rakennuslupavaiheessa -- aika päätön idea jos minulta kysytään, koska eihän tässä vaiheessa lopullisia ratkaisuja vielä tiedetä ja todistus on kuitenkin päivitettävä kun talo otetaan käyttöön. Tämäkään ei ollut ilmaista leikkiä vaan rahaa meni paperiin joka uusitaan heti kun on valmista :(

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Tontilla tapahtuu.... ainakin jotain :)

Käväisimme tänään (taas) tontilla kun talopaketin myyjä kertoi laittaneensa kyltin uudelleen sinne paikalleen.. oli kuulemma laitettu jo pahimpien lumimyräköiden aikoihin mutta jonnekin se oli sieltä kadonnut.

Ja vielä rakentajat mukaan kuvaan:


Yleisnäkymä tontille Teknikontieltä:


Ja vielä kuvassa naapuriin rakenteilla oleva sama Moderni158 Kastellitalo:


Ylihuomenna pitäisi viimeinkin saada rakennuslupahakemus vireille kuntaan. Kyllä tässä onkin jo aikataulua venytetty ja tiedossa lienee heti jatkeeks taas yli kuukauden uusi viivästys :/. 


Perustusten tekijä on lomalla koko heinäkuun, ja koska meidän aikataulumme on siirtynyt nyt juuri pahasti heinäkuun puolivälin tienoille, niin joudumme hyvin todennäköisesti siirtämään perustusten teon elokuun alkuun. Tästä tietenkin seuraa että talopaketin asennus päästään aloittamaan vasta elokuun puolivälin jälkeen.


Vielä pohdimme vaihtoehtoa josko kunnalta saisi oikein kauniisti pyytämällä pikakäsittelyn luvalle, mutta taitaa olla kaikkien kannalta helpointa ja stressittömintä vaan siirtää aikataulua suosiolla eteenpäin. Onpahan sitten reilusti aikaa hoitaa tontti kuntoon perustuksia varten.

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Lupakuvat valmiina, lattiaa ostettu ja keittiötä suunniteltu :)

Eilen illalla posti toi vihdoin odotetut lupakuvat ja perjantaina pitäisi mennä viimeistelemään lupahakemus pääsuunnittelijan kanssa. Vielä sitä ennen pitää hankkia naapureilta luvat rakentaa -- toivottavasti edelleen vain yhdeltä vaikka suurin osa Abrasinmäen tonteista onkin jo varattuna.

Nyt alkaakin sitten muiden suunnitelmien tilausrumba .. ensimmäisenä listalla perustussuunnitelma, LVI-suunnitelma ja sähkösuunnitelma. Keittiötäkin Johanna kävi jo eilen suunnittelemassa sekä Puustellilla että Kvikillä.

Viime lauantaina kävimme Upofloorin sisustuspäivillä, ja mukaan tarttui laminaatit koko alakertaan. Laminaatiksi valittiin upofloorin uutuusmalli Grandeur (601) (ei löydy vielä upofloorin sivuilta). Olemme yrittäneet välttää liian tavaran ostoa näin aikaisessa vaiheessa säilytysongelmien takia, mutta tällä kertaa saimme sovittua toimitusajan vuoden loppuun asti.

Aikataulu alkaa taas hiukan jännittämään kun näiden kuvien kanssa meni odotettua pidempään .. Onneksi tässäkin Kastellin edustaja tuntui olevan aika joustava ja sovimme vain että seuraillaan nyt tarkasti miten lupaprosessi etenee ja päätetään tarkat toimitusajat sitten.